Markkinat, viiniä ja tapaksia - retki etelästä

Tutustu lähemmin kauniiseen Mallorcaan! Lähde mukaan markkinoille, ylös vuorille ja alas Puerto Pollensaan. Kevyt lounas sisältyy hintaan.

Tällä kokopäiväretkellä suuntaamme pitkin Tramuntanan vuoristoa kohti pohjoista yhdessä skandinaavisen oppaamme kanssa, joka tulee olemaan kanssamme koko päivän. Aloitamme retken vierailemalla Puerto Pollensan kylässä tutustumalla paikallisiin markkinoihin. Paikalliset kokoontuvat markkinoille juttelemaan viikon tapahtumista ja ostamaan tuoreita vihanneksia. Sinulla on myös omaa aikaa, joten ehdit kokea paikallisen tunnelman omassa tahdissasi. Lounasaikaan teemme pysähdyksen yhteistyökumppanimme Purowoolin tiloissa. Tuotteiden esittelyn lomassa meille tarjoillaan lounasta. Jos kiinnostut ostamaan heidän tuotteitaan, voit tehdä tilauksen huomattavasti normaalia edullisempaan hintaan. Saaren pohjoisosan vierailun jälkeen palaamme hieman takaisinpäin etelään ja poikkeamme Inca-kylään vierailulle Bodegas Munar -viinitilalle. Tilalla pääsemme kierrokselle viiniviljelmille sekä itse viinikellariin, jossa saamme nähdä viininvalmistuksen vaiheita ennen kuin istahdamme alas maistelemaan eri viinejä tapasten kera. Perhetilaa pyörittävä ystävällinen emäntä kertoo intohimoisesti suuresta kiinnostuksestaan viineihin. Sinulla on myös mahdollisuus ostaa mukaan joitakin maistamistasi viineistä. Viinitilaan tutustumisen jälkeen palaamme takaisin saaren etelärannikolle.

Ruuat ja juomat: Purowoolin esittelyn yhteydessä tarjoillaan kevyt lounas sekä juotavaa ja viinitilalla on tarjolla 3:a eri viiniä ja pikku tapaksia välipalana. Hyvä ottaa mukaan: Mukavat kengät sekä uimavarusteet, jos haluat pulahtaa uimaan Puerto Pollensassa. Opastus: Skandinaavinen opas. Muuta: Retki toteutetaan yhteistyössä Purowool-yrityksen kanssa, joka on yksi johtavista makuuhuonetuotteiden valmistajista Skandinaviassa. Tämän vuoksi voimme tarjota retken yli puolet normaalia retkihintaa edullisemmin.

Aikuiset n. 25
Lapset n. 25
Valuutta EUR